Päätoimittajan päiväkirja


02.09. - Yksi juttu

Sain kesällä järkevää palautetta: Parnassosta puuttuu sellainen juttuttyyppi kuin juttu.

Totta. Meillä on haastatteluja, esseitä, näkökulmia, kolumneja ja pakinoita, mutta asioiden tarkastelu monista eri lähteistä ammentavin journalistisin keinoin on ollut vähissä.

Tänään ilmestyvässä lehdessä asiaa korjataan. Siinä on Karri Kokon juttu kustantamisen murroksesta, otsikoltaan "Sähköä ilmassa". Jutussa ei haeta syyllisiä, ei raportoida riidoista; sen sijaan yritetään kurkistaa sisään tulevaisuuden kustantamon ovesta tai ikkunasta (sikäli kuin tulevaisuuden kustantamoilla on ovia tai ikkunoita).

Harrastamme juttuja jatkossakin, jos tarvetta ilmenee. Mutta ei pidä säikähtää, tämä pieni askel tavanomaisen lehtijournalismin suuntaan ei tule avaamaan lehden alku- eikä loppupuolta lyhkäiselle kuulumis- ja uutissälälle, jolla kaikki muut aikakauslehdet alkavat ja/tai loppuvat.

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
15 kommenttia

31.08. - Kustantamisen tarkoitus

Parnasson 4/2010 pääkirjoitus:

Yksi suosikkivastauksistani on se, jonka Hannu Salama antoi HS:n Kuukausiliitteen kiertohaastattelussa vuonna 1993. Kysyjinä olivat peruskoulun kolmasluokkalaiset, ja kysymys oli ”mikä on elämän tarkoitus”. Salama: ”Voi rakkaat lapset, minä en tiedä.”

Salaman vastaus on tullut mieleen kesän ja alkusyksyn mittaan moneen otteeseen, kun tutut ja vieraat ovat kyselleet, mitä kustannusalalla oikein tapahtuu. En tarkoita, että kysyjät olisivat lapsenomaisia, vaan sitä, että kustannusalan käänteiden ymmärtäminen tuntuu melkein yhtä vaikealta kuin elämän perimmäisen kysymyksen selvittäminen.

Kuitenkin yritämme. Tässä Parnassossa hahmotellaan muotokuvaa tulevaisuuden kustantamosta. Moni talo on kokemassa kivuliasta muutosta vanhasta uudeksi – kenties tietämättä aivan tarkkaan, mikä vanhasta olisi syytä säilyttää ja minkälaista on se uudenlaisuus, jota kohti pyritään.

Tekniikka muuttuu, lukijoiden vaatimukset ja tottumukset muuttuvat. Myös omistajien asenne on muuttunut. Kun korkeassa asemassa oleva ulkomaalainen johtaja vähättelee suomalaisen kirjallisuuden merkitystä, ei kukaan kotimaassa kiirehdi paikkaamaan hänen sanojaan. Vaikutelmaksi jää, että hän toteuttaa omistajan tahtoa. Suomalaisen omistajan.

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
12 kommenttia

28.08. - Kirjallisuuden tila

Petri Tamminen valittelee uudessa kirjassaan Muita hyviä ominaisuuksia, että nykyään kirjoja ei lueta, vaan niistä keskustellaan. Eilen Kirjojen yön haastattelussa hän selitti tarkemmin.

"Nykyaika on täynnä nykyaikaa", Tamminen sanoi. (Hieno aforismi!)

"Kaikki halutaan nähdä osana ajankohtaiskeskustelua", hän lisäsi.

Itse osallistuin myöhemmin illalla kulttuurilehtien päätoimittajien paneeliin, jonka otsakkeena oli jotain semmoista kuin "Kirjallisuuden tila 2010". Keskustelussa ei juuri puhuttu niistä kirjoista, joita nyt ilmestyy. Sen sijaan puheena olivat olosuhteet: kustantamot, media, kritiikki,kirjailijoiden brändäys jne.

Paneelin vetäjä Anne Moilanen kysyi myös, uskommeko kustantamoita koettelevan kriisin heijastuvan jollain tavalla kirjallisuuden sisältöön. Koska olin aiemmin kuunnellut Tammista, siteerasin häntä. Oivalsin, että tuo kysymys (jonka olisin itsekin kenties voinut esittä vastaavassa tilanteessa) on tyypillisellä tavalla nykyaika-ajattelun läpitunkema. Ajatellaan, että koska jokin on koko ajan kaikkien huulilla ja mielessä, se myös vaikuttaa kaikkeen ja tunkeutuu kaikkialle.

Epäilemättä on sellaisia kirjoja, hyviäkin, jotka saattavat reagoida tähän keskusteluun. Joku dekkaristi voi keksiä juonen, jossa turhautunut kirjailija murhaa brändäämistä vaativan kustantajan. Mutta kirjallisuus on kuitenkin, onneksi, luonteeltaan hidasta. Kuohuttavatkaan uutistapahtumat eivät muuta kirjallisuuden olemusta. Samat asiat siellä ovat pohjalla kuin aina: ahdistus, identiteetin etsintä, rakastetuksi tulemisen tarve, kuolemisen pelko.

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
27 kommenttia

26.08. - Enköhän minäkin

Kuulemma sähkökirjan lukulaitteita arvellaan olevan suomalaisilla tämän vuoden loppuun mennessä 30 tuhatta ja vuoden kuluttua 200 tuhatta.

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
28 kommenttia

23.08. - Ristitulessa

Muuan toimittaja eräästä tiedotusvälineestä tekee juttua kirja-alaa ravistelevasta kriisistä ja käy kanssani taustakeskusteluja. Vaihdamme tietoja, spekuloimme, puntaroimme.

Toinen toimittaja eräästä toisesta välineestä lähestyy oman juttunsa merkeissä: hän laatii tarinaa siitä, mikä kaikkea hyvää ja kiinnostavaa kirjan tiimoilla juuri nyt tapahtuu.

Molemmat näkökulmat ovat päteviä ja journalistisesti perusteltuja.

Tiedotusvälineitä seuraamalla saa usein sellaisen kuvan, että kullakin alalla tapahtuu kerrallaan vain yksi asia, ja kirjan kohdalla se on nyt tämä syöksyvirtaus. Onneksi on muutakin.

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
15 kommenttia

20.08. - Syys

Viime vuonna ei ollut Otavan pihajuhlia. Kesän taittuminen alkusyksyksi jäi jotenkin tapahtumatta. Tänä vuonna on WSOY:n vuoro jättää juhlat väliin, mutta Otavan pihalle kokoonnuttiin eilen.

Yleisin puheenaihe taisi olla naapuritalo WSOY. Siitä riittää puhuttavaa, sillä kukaan ei tiedä juuri mitään, mutta kaikki ovat kuulleet huhuja ja spekulaatioita. Joka tapauksessa on selvää, että Sanoman kirjabisneksen hollantilaispomo Jacques Eijkens on antanut ymmärtää, että WSOY:n julkaisuilla ei ole hänen näkökulmastaan mitään kulttuuriarvoa. Rahallinenkin arvo on lähes mitätön.

WSOY ei ole tehnyt elettäkään korjatakseen tuota lausuntoa, lievittääkseen sen herättämää tyrmistystä. Ei ole yritetty selittää, että kyseessä on ulkomaalaisen, Suomen oloja ymmärtämättömän bisnesmiehen lausunto, jossa verrattiin suomalaisen kaunokirjallisuuden myyyntimääriä euroopanlaajuisiin oppikirjamarkkinoihin. Ei ole sanottu, että totta kai Bulevardilla halutaan yhä vaalia kustantamisen pitkiä perinteitä ja huolehtia siitä, että jatkossakin julkaistaan laadukasta merkittävää kirjallisuutta. Ei ole vakuutettu, että tietenkin kirjailijoiden tekemä luova työ on tärkeää ja arvostettavaa.

Kyllä siellä noin joku ajattelee, aivan taatusti. Mutta miksi siitä ollaan hiljaa?

Otavan pihalla väreili pelko siitä, että yhä ankarampi bisnesajattelu leviää myös muihin kustantamoihin. Mitä sitten, jos kaikki muutkin ryhtyvät vaatimaan kulttuurisesti arvokkaan sisällön sijasta pelkkiä brändättyjä kirjailijatuotteita?

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
18 kommenttia

18.08. - Peruskysymys ja peruskysymyksempi

Juha Itkosen uuden romaanin parissa kannattaa jaksaa yli puolivälin, sillä silloin se alkaa käydä kerrokselliseksi ja mielenkiintoiseksi. Alkupuoli on (pahoittelen juonipaljastusta) kirjailija-päähenkilön omaelämäkerrallista fiktiota, jälkipuoliskolla tutustutaan kirjailijan mielipiteisiin hänen kirjeittensä kautta. (Olen nyt 383-sivuisen kirjan sivulla 248. En tiedä vielä, mitä lopussa on.)

Romaanin kirjailija on syvästi pettynyt romaaninsa saamaan vastaanottoon. Vastaanotossa korostuu, räikeästi ylikorostuu, romaanin sisältämä seksuaalinen juonne; ja romaaniin suhtaudutaan kuin historiankirjoitukseen. Näinhän se menee: onko se totta, on yhä proosan lukijan peruskysymys. Onko romaanissa kuvattu seksi totta, on vielä peruskysymyksempi.

Itkosen luoma kirjailija valittaa myös näin:

"Lukijat haluavat, että kirjailijalla on aivan tietynlainen suhde henkilöhahmoihinsa. He esittävät kirjailijalle kysymyksen ja haluavat kuulla aina saman vastauksen. Kyllä, henkilöhahmot ohjaavat kirjoittamistani. He sanelevat itse oman kohtalonsa, ottavat ohjat käsiinsä."

Tuosta tulee mieleen toinen vakiokysymys ja vastaus; tämä liittyy tuohon edellä mainittuun historialliseen totuuteen. Kirjailijalta kysytään aina teosken omaelämäkerrallisuudesta, ja aina hän kiistää sen mutta sujauttaa perään pienen myönnytyksen. Joka kefrta sama vastaus: "Ei, tekstini ei ole omaelämä'kerrallista, se on fiktiota. Mutta tietenkin olen ottanut elementtejä omista kokemuksistani ja muokannut ne kirjallisuudeksi." Aina.

Olisi piristävää, jos joku joskus sanoisi: "Totta joka sana. Tämä romaani kertoo asiat juuri niin kuin ne tapahtuivat, ja olen kirjoittanut sen kirjailijan vapaudella."

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
33 kommenttia

14.08. - Verkosto

Valta on ruma sana. Moni ajattelee, että lause "hänellä on valtaa" tarkoittaisi, että "hän toimii väärin" tai "hän on paha". Mutta eihän se niin ole. Ilman valtarakenteita ja vallan käyttäjiä ei miään toimisi. Mutta valtaa on syytä pyrkiä käyttämään viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Julkisuus kannustaa siihen, ainakin silloin kun se toimii niin kuin toimia pitää.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielenkiintoisen selonteon suomalaisen kirjallisuuden vallan verkostosta. Siinä on paljon tuttuja nimiä ja asioita sekä muutama kiintoisa uutinen (kuten yksityisten säätiöiden kirjallisuuspäättäjien nimet). Kirjakauppojen ja markettien sisäänostajien sijoittuminen kuvion alareunaan hiukan hämää: nämä kristiinat, kirsit ja terhit ovat paljon keskeisempiä vallankäyttäjiä kuin visualisointi antaa ymmärtää.

Parnasso komeilee kuvion keskivaiheilla. En tiedä, kuinka laajalle Parnasson vallankäyttö säteilee, mutta kyllähän tässä(kin) lehdessä tehdään koko ajan julkaisemis- ja julkaisemattajättämispäätöksiä. Lisäksi päätoimittajuus tuo mukanaan muitakin mahdollisuuksia vallan käyttämiseen: olen ollut päättämässä useimpien kirjallisuuspalkintjen saajista ja joistakin apurahoista. Valtion kirjallisuustoimikunnan ehdokkuudesta kieltäydyin, se olisi ollut minusta liikaa. (Edeltäjäni Jarkko Laine oli yhtä aikaa Parnasson päätoimittaja, Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen. Tuolloin hän taisi olla Suomen vaikutsuvaltaisin kirjallisuuspäättäjä.)

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
10 kommenttia

04.08. - Kirjat väistyvät

Kirjojen kustantaminen ei ole entisellään. Alkaa pelottaa, että tämä ei ole mikään notkahdus, vaan pysyvä muutos. Uusin todistaja on kustannustoimittajan työt kymmenen vuoden jälkeen jättänyt Irina Björkman, joka kirjoittaa Kiiltomadon pääkirjoituksessa muun muassa näin:

"Keskustelu kirjoista ja kirjallisuudesta hujahti muutenkin kustantamossa viimeisten vuosien aikana minimiin. Ehkä puhe ylipäätään. Pikemminkin hakattiin tiliöintiohjelmia, suunniteltiin strategioita, kuunneltiin visioita, mietittiin onko se ja se kirjasarja hyvä brändi, sisustettiin, lanseerattiin ja verkotuttiin. Kirjat alkoivat väistyä."

Koko teksti täällä.

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
12 kommenttia

03.08. - "Itseni mielestä"

Voimilla on vastavoimansa. Kulttuuri-ilmapiirin muuttuessa entistä egoistisemmaksi minä-sanan käyttö vähenee. Ilmeisesti "minusta" puhuminen on alkanut tuntua jotenkin kiusalliselta, ja tilalle on otettu sana "itse".

Aamun Hesarin tv-palstalla Hanna Syrjälä kirjoittaa norjalaisesta kirjallisuusohjelmasta. Hän kertoo, että siinä esiintyneet "kirjailijat olivat itselle tuntemattomia". Tuon voisi melkein tulkita, että ko. kirjailijat eivät tunne itseään.

Google-haku "minun mielestäni" antaa yli 200 000 tulosta, "omasta mielestäni" 188 000 ja "itseni mielestä" runsaat 16 tuhatta. Mutta pelkään pahoin, että itsen osuus kasvaa lähiaikoina; kenties ei sentään samalla vauhdilla kuin "panna"-verbi väistyy "laittamisen" ja "pistämisen" tieltä.

Jarmo Papinniemi. (Pysyvä linkki merkintään)
4 kommenttia